• Milja

VIERASKYNÄ: Jenna / Mielirohto

Päivitetty: kesä 4

Vieraskynä -sarjassa luonnosta, hyvinvoinnista ja luovuudesta kiinnostuneet ja inspiraationsa ammentavat kertovat omasta kokemuksestaan ja yritystoiminnastaan näiden ihanien aiheiden parissa.

Kuka olet ja mitä teet?


Olen Jenna Puumalainen, luontaisterapeutti ja aromaterapiakouluttaja Lempäälästä, eli ihan Tampereen kupeesta. Olen ollut päätoiminen luontaishoitoalan yrittäjä nyt vuoden ajan. Sitä ennen tein lähihoitajan töitä n. 14 vuotta, ja edelleen teen välillä sijaisuuksia lähihoitajana yritystoiminnan ohessa.


Isoin ja rakkain osa nykyistä työtäni on aromaterapiakoulutusten pitäminen ja järjestäminen, eli opetan aihetta sekä itse, että järjestän muiden kouluttajien kursseja. Teen myös henkilökohtaista aromaneuvontaa ja tuotemyyntiä, kirjoitan aiheesta paljon, järjestän muitakin koulutuksia luontaishoitoihin liittyen ja toki myös opiskelen itse jatkuvasti lisää.

Miten päädyit toimintasi pariin?


Luonto, luonnon antimet ja luonnollinen hyvinvointi ovat kiinnostaneet minua ihan lapsesta saakka. Olen myös aina ollut luonteeltani auttaja-tyyppiä, joten peruskoulun jälkeen lähihoitajaksi kouluttautuminen oli ykkösvaihtoehtoni. Luonnollisempien hoitomuotojen viehättäessä perusterveydenhuollon ohella jatkuvasti enemmän, aloin opiskella luontaishoitoihin liittyviä teemoja ensin itse, sitten kouluttautua aluksi yrttiterapiasta ja pian myös aromaterapiasta. Lopulta aromaterapia vei minut mukanaan. Tein ensin pienesti sivutoimisena yrittäjänä lähinnä tuotemyyntiä ja aromaneuvontaa, mutta toiminnan ja oppimäärien jatkuvasti kasvaessa, päädyin lopulta päätoimiseksi yrittäjäksi. Avasin oman toimitilani Rohtolan helmikuussa 2020.

Miten luonto inspiroi sinua?


Kaikin mahdollisin tavoin, joka päivä. Nykyajan ihmiset kokevat itsensä usein valheellisesti jotenkin luonnosta erillisiksi. Ihminen on kuitenkin jatkuvasti osa luontoa aivan samoin tavoin kuin kaikki muukin elämä maapallolla. Luonnon kiertokulun voi tuntea esimerkiksi vuodenaikojen, vuorokauden ja kuunkiertojen sykleissä, siinä miten ne vaikuttavat ihan meihin kaikkiin, tiedostamme sitä tai emme. Rakastan kuunnella ja tarkkailla luonnon syklejä sekä itsessäni että ympäristössäni. Vaalimalla yhteyttä luonnon kanssa voi myös kokea suurta rauhaa ja yhteenkuuluvuuden sekä tarkoituksellisuuden tunnetta. Olemme osa jotain suurempaa, jotain joka on ollut olemassa kauan ennen meitä, ja on vielä meidän jälkeemme - vaikka meillä ihmisillä on taipumus kuvitella itsestämme kamalan suuria ja käyttäytyä, kuin olisimme luomakunnan kruunuja.

Paras luontokokemuksesi?


Vuodenaikojen vaihtumisen seuraaminen on aina yhtä hurmaavaa. Mulla on paljon perinteitä luonnon kanssa, kuten retki katsomaan joko lähimetsän näsiä kukkii sekä ensimmäisen leskenlehden kuumeinen etsintä joka kevät. Kotipihassa iloitsen keväällä palaavista muuttolinnuista, sekä perhosista ja kimalaisista, ja annan rikkaruohojen ja niittykukkien kukoistaa kaikessa rauhassa. Syksyisin etsin sieniä enemmän etsimisen ilosta kuin mistään muusta syystä, ja ruskan värit on mun sieluni värit. Rakastan myös tutkailla eläinten jälkiä lumessa ja yrittää tunnistaa talventörröttäjiä. Paras luontokokemus on aina varmasti se, jota juuri silloin elää.

Vinkkisi/suosituksesi muille?


Luonto on aina meidän lähellämme ja läsnä - tarvitsee vain havainnoida. Sellaisina hetkinä, kun en itse pääse metsään tai muualle luonnonhelmaan rauhoittumaan ja rentoutumaan, hyödynnän luonnollisia tuoksuja. Rakastan metsäkuusen ja männyn eteerisiä öljyjä, joita hengittämällä voin tuoda metsän luokseni vaikka toimistoon tietokoneen ääreen.

KIRJOITTAJASTA


Jenna Puumalainen

Mielirohto -yrityksen perustaja

Tampere, kursseja järjestetään ympäri Suomea


"Oma lempipaikkani luonnossa - älyttömän vaikea kysymys! Yksi rakkaimpia on kuitenkin meidän Mummulan metsä, missä olen retkeillyt isovanhempien kanssa ihan pienestä asti. Siellä metsä- ja luontorakkauteni on syntynyt lapsuuden eväsretkillä."

11 katselukertaa0 kommenttia

Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki