• Milja

Oma tarinani - miten minusta tuli yrittäjä?

Tänään vietetään valtakunnallista Yrittäjän päivää ja ajattelin sen kunniaksi avata hieman omaa tarinaani ja ajatuksia yrittäjyydestä. Yrittäjän päivää vietetään vuosittain syyskuun 5. päivänä ja perinne on saanut alkunsa jo vuonna 1997. Miten hienoa, että yrittäjät ovat saaneen oman, kalenteriin merkityn juhlapäivän! Erityinen hatunnosto yrittäjille juuri tänä vuonna.


Ajatus


Olen jo vuosia haaveillut yrittäjyydestä enemmän tai vähemmän tietoisesti. Nuorempana en koskaan ajatellut sen olevan vaihtoehto, mutta aikuisiällä omien ideoiden toteuttaminen sekä vapaus ja vastuu omasta tekemisestä alkoivat kiinnostaa enemmän ja enemmän. Toimintani on toistaiseksi sivutoimista, joten yrittäjyyteen hyppääminen sinänsä ei ollut mikään taloudellinen riski. Mielestäni näin on hyvä aloittaa, ilman suurta painetta, sillä usein yritysten ensimmäiset vuodet ovat jokatapauksessa haastavia.





Olen välillä kokenut negatiiviseksi sen, että olen helposti innostuva ja kiinnostunut todella monesta asiasta ja todella paljon (mm. musiikki, taide, luonto, ihmisen kokonaisvaltainen hyvinvointi) ja harmittelin sitä, ettei minulla ole yhtä selkeää asiaa, johon panostaa tai tiettyä polkua jota kulkea. Kun onnistuin pikkuhiljaa siirtämään ajatteluni niin sanotusti boksin ulkopuolelle, aloin nähdä monet kiinnostuksen kohteet ennemminkin hyvänä, kuin huonona asiana: yrittäjänähän minä saan itse määritellä, miten osaamistani hyödynnän ja millaisen kokonaisuuden niistä rakennan.

kynä, paperi, vihko, musta pöytä, mind map
To-do -listat, mindmapit ja suunnittelu on best! Ja tärkeä osa yritystoimintaa.

Mietin paljon omia vahvuuksiani ja sitä, mitä voisin yrittäjänä tehdä. Aloin tarkastella omaa osaamista vähemmän kriittisesti ja huomasin, että oikeastaanhan minulla on ihan toteutuskelpoisia ideoita. Yksi askel kerrallaan aloin kulkea kohti omaa yritystä, ensin miettimällä sitä, millaisen toimintamuodon ja nimen yritykselleni haluaisin. Sen jälkeen asiat ovat rullanneetkin pitkälti omalla painollaan.


Paljon on saanut opetella uutta ja huolehtia pienistäkin yksityiskohdista, mutta niin se pikkuhiljaa muototutui: Forestflow, yritys joka tarjoaa luontolähtöisiä ja luovia hyvinvointipalveluita. Koen itse elämäni voimauttavimmiksi asioiksi luonnon, taiteen ja musiikin, joten miksi en toisi näytä palvelujen muodossa muidenkin ulottuville? Lisäksi lähivuosina kasvanut luonto- ja ulkoilutrendi valoi uskoa siihen, että ihmiset ovat kiinnostuneita luontolähtöisyydestä ja hyvinvoinnista. Palveluiksi muodostuivat metsäkylpy, yksilöohjaus sekä luonto- ja hyvinvointiaheiset luennot.



aukinainen kirja, kirjapino, teekuppi, työpöytä
Kirjat. Ihana tiedon ja inspiraation lähde.

Alku


Perustin yritykseni juuri ennen koronan alkua ja oli vain hyväksyttävä se, ettei mitään ryhmätoimintaa voinut järjestää vaikka kuinka olisi halunnut. Toisaalta siinä muutamien kuukausien aikana ehti keskittyä esimerkiksi nettisivujen laatimiseen ja somekanavien käynnistämiseen.


Kun kesä ja vapaus tiukoista rajoituksista koitti, oli vihdoin aika ryhtyä tuumasta toimeen; vihdoin pääsi järjestämään metsäkylpyjä ja se tuntui ihanalta! Samalla linjalla jatketaan ja tarkoituksena on järjestää metsäkylpyjä säännöllisesti läpi vuoden. Syksyllä 2020 palveluvalikoima laajenee, kun Forestflow alkaa järjestää myös äänikylpyjä eli erilaisin instrumentein tehtäviä syvärentoutuksia - näistä lisää myöhemmin!


Nyt


Toistaiseksi yrittäjyys on tuntunut mielenkiintoiselta, yksityiskohtaiselta ja haastavalta, mutta myös ihanan inspiroivalta ja vapaalta. Odotan innolla tulevia vuosiani yrittäjänä - mielenkiintoista nähdä, millaiseksi Forestflow vuosien varrella kehittyy.


Erään asian olen oppinut jo tässä vaiheessa ja jonka haluan sanoa inspiroidakseni muita, joita yrittäjyys kiinnostaa: jos yrittäjyyden haluaa aloittaa vasta sitten, kun kaikki on valmista ja täydellistä, saa kyllä odottaa aika kauan. Ainakin omaan makuuni liian kauan.


Me ihmiset tulemme aina olemaan keskeneräisiä ja läpi elämän matkalla jonnekin. Niin kliseistä kuin se onkin, niin kyllä sitä tekemällä oppii. Elämme myös ajassa, jossa tarvittavat tiedot ja neuvot ovat muutaman klikkauksen tai puhelinsoiton päässä, joten yksin ei tarvitse todellakaan pärjätä.

Forestflow'n kansikuva.

Ihanaa lauantaita kaikille!


- Milja

92 katselukertaa0 kommenttia

Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki
<