• Milja

5 luovaa keinoa itsetuntemuksen lisäämiseksi

"When you are self-aware, you can see where

your thoughts and emotions are guiding you"


Mitä paremmin itsensä tuntee, sen helpompi on rakentaa ja elää omannäköistä elämää. Itsetuntemus auttaa ymmärtämään tunteita ja niistä johtuvia reaktioita. Sitä tuntee omat vahvuutensa ja heikkoutensa sekä sen, millainen elämäntyyli sopii juuri itselle.

Itsetutkiskeluun voi suhtautua enemmänkin jatkuvana osana elämää kuin yhtenä vaiheena ennen "pysyvän itsen löytämistä": ihminen muuttuu, kasvaa ja kehittyy läpi koko elämän ja oppiessaan uutta, voi aina muuttaa mielensä ja vaikka koko elämäntyylinsä, jos se oikealta tuntuu.

kahvikuppi, kukka, kynä, vihko
Kirjoittaminen auttaa jäsentämään tunteita ja ajatuksia.

Kirjoittaminen on loistava apuväline matkalla kohti itsetuntemusta. Myös erilaiset luovat menetelmät auttavat itsetuntemuksen löytämisessä silloin, kun haluaa käyttää tutkiskelussa muutakin kuin sanoja. Seuraavaksi esittelen viisi keinoa, jotka syventävät itsetuntemustasi ja auttavat sinua tarkastelemaan, mitä juuri sinä tunnet ja ajattelet ja mitä se kertoo elämästäsi.

1. Oman elämän soittolista

Oman elämän soittolistan kautta voit tarkastella elettyä elämää ja päästä käsiksi muistoihin, jotka ovat kenties jo kauan sitten unohtuneet. Kirjoita kappaleet ylös alkaen varhaisimmasta kappaleesta tai musiikillisesta muistosta ja etene tähän päivään. Tähän voi käyttää apuna esimerkiksi aikajanan piirtämistä. Voit halutessasi kerätä kappaleet soittolistaksi ja lähteä kuuntelemaan.

Voit kysyä itseltäsi esimerkiksi: millaisia tunteita kappaleet sinussa herättävät? Mihin elämänvaiheeseen ne liittyvät? Mitä ajatuksia niistä tulee? Onko tämä kappale, joka tuo voimaa ja jota haluan kuunnella jatkossakin vai kenties jotain, joka ei enää tuo hyvää oloa? Miksi?


2. Päivän tunteiden maalaaminen

Varaa itsellesi rauhallinen ja kiireetön hetki. Ota esille suuri paperi ja maalaustarvikkeet. Ala tunnustella, millainen fiilis sinulla ja käytä värejä ja muotoja sen mukaan. Miltä näyttää ilo? Entä suru, väsymys tai helpotus? Voit myös vain maalata ajattelematta mitään ja miettiä jälkeenpäin, mitä mikäkin väri tai muoto edustaa.


Yritä päästää irti ajatuksesta, että pitäisi saada aikaan jotain esittävää tai kaunista. Hyviä keinoja suorituspaineista irti päästämiseen ovat esimerkiksi silmien kiinni laittaminen tai ”väärällä” kädellä maalaaminen. Paperin voi myös taittaa keskeltä, ja painella puolet kiinni toisiinsa, jonka jälkeen avata ja miettiä, mitä aikaansaatu kuva itselle edustaa. Vahva suositus myös käsillä maalaamiseen, se vasta vapauttavaa onkin!


maalaus, värejä, maaleja, kukka, väripaletti, pensseleitä
Maalaaminen on rentouttava ja luova tapa tunteidenilmaisuun.

3. Kirjan avaaminen satunnaiselta sivulta

Tämä on nopea ja hauska keino tarkastella sitä, mihin oma mieli suuntautuu. Voit ottaa minkä tahansa kotoa löytyvän kirjan, avata sen satunnaiselta sivulta ja tarkastella aukeamaa. Mihin kiinnität huomiota? Löydätkö aukeamalta tilanteita/hahmoja/aiheita, jotka koskettavat sinua? Ja miksi?

Mielemme usein suuntautuu tiettyihin aiheisiin sen mukaan, millainen olo ja elämäntilanne meillä on: ahdistuneena löytää haluamattakin enemmän triggereitä, jotka saattavat pahentaa omaa oloa. Jotkut asiat herättävät voimakkaita tunteita, jos haluaisimme elämään jotakin lisää tai olemme menettäneet jotakin. Minkä kirjan valitsit, millaisia aiheita sivulta löytyi ja mitä valitsemasi kohdat kertovat sinusta?


4. Kirjoittaminen

Kirjoittamista ei turhaan mainita samassa yhteydessä itsetuntemuksen kanssa; onhan se kuin kävisi keskustelua itsensä kanssa. Kuten keskustelu, kirjoittaminenkin selkiyttää ajatuksia ja tuo esiin todellisia tunteita. Jos niitä vain uskaltaa kirjoittaa auki. Kirjoitus voi olla vapaata ajatuksenvirtaa, tai siinä voi tarkastella omia ideaalikuvia itsestä ja elämästään.

Ajatuksia voi kirjoittaa apukysymysten avulla:

· Miltä minusta tuntuu nyt? Miksi?

· Onko oloni hyvä? Jos on, miksi?

· Jos ei, mitä voin tehdä asialle?

· Mistä asioista aidosti nautin?

· Millaista elämää haluan elää?

· Millaisia tunteita haluan elämässäni tuntea?

· Mitä tekisin, jos en pelkäisi?

· Mitä voin tehdä tänään, jotta voin (entistäkin) paremmin


5. Aikajana

Aikajanan piirtäminen on konkreettinen ja selkeä tapa elämän tarkasteluun. Janan voi piirtää esimerkiksi syntymästä nykyhetkeen ja kirjoittaa janan yläpuolelle elämään vaikuttaneet positiiviset tapahtumat ja janan alapuolelle negatiivisiksi koetut tapahtumat. Janan voi tehdä yksinkertaisesti tai käyttäen apuna kuvia, maalausta ja väritystä.

Janaa tarkastellessa voi miettiä esimerkiksi sitä, miten koetut tapahtumat ovat vaikuttaneet itseen, mitä kokemuksista on oppinut ja mitä haluaisi vielä kokea tai tehdä, jota ei ole vielä tehnyt. Jos mahdollista, janan voi käydä läpi jonkun läheisen ihmisen kanssa keskustellen.


Lisää aiheesta:

Kysy lisää, miten ohjaus voisi hyödyttää juuri Sinua!

66 katselukertaa0 kommenttia